
Tervetuloa, muukalainen! Mitä kautta sitten tänne tulitkin, sinut toivotetaan hyvin tervetulleeksi lukuisin hännänheilautuksin ja märin lipaisuin. Pyytäisin kuitenkin huomioimaan että Duskarra on virtuaalikennel, eli kaikki tapahtuu ainoastaan netissä eikä koirien sivuilla olevat tiedot liity niiden kuvissa oikeasti oleviin koiriin millään lailla. Ethän kopioi mitään materiaalia sivuilta!
Duskarra on vuonna 2009, tarkemmin tammikuussa, perustettu alunperin shetlanninlammaskoiria virtuaalisesti kasvattava kennel. Sheltit ovat edelleen mukana, mutta syyskuussa 2009 tapahtuneen uudistuksen myötä kasvatusrotumme laajentui myös collieihin. Shetlanninlammaskoira on kuitenkin edelleen eräänlainen päärotu, jo siksikin että koiristamme reilusti yli puolet on nimenomaan niitä. Collieita on sekä lyhyt- että pitkäkarvaisia.
Duskarra on aktiivisesti pyörivä, paljon toimintaa järjestävä ja osallistuvainen virtuaalikennel. Duskarran on perustanut ja sitä ylläpitää edelleen Janina, joka oikeasti on 14-vuotias tyttö Etelä-Suomesta. Virtuaalimaailmassa Janinalla on muitakin projekteja: VSLL eli virtuaalinen shetlanninlammaskoiraliitto sekä pari muuta virtuaalikenneliä, joista lisää linkkilistalla. Duskarran tontti ja talo sijaitsevat virtuaalikylä Jalomäellä, josta ostimme Eskulta kauniin ja rauhallisen tontin.